Kausi 2013 - 2014

<< Takaisin

Pelaajat

Ottelut

Tilastot

16.3.2014: Kausi päättyi kahteen tappioon. FLOB vei Marsuja selkein lukemin 9-2. KD:ta vastaan taisteltiin tiukasti ja maaleja tehtiin tasatahtiin viimeiseen erään saakka, mutta lopulta KD nappasi pisteet numeroin 8-7. Näin ollen Tapma hakee ensi kaudella vauhtia III-divisioonasta. Kiitos fanikatsomolle kannustuksesta, sitä tarvitaan myös ensi kaudella.

24.2.2014:  Kipeästi kaivattuja lisäpisteitä saatiin raavittua kasaan niin Hangon kuin Myllypuronkin turnauksista, mutta ennen kauden viimeistä turnausta Tapma on yhä putoajan paikalla eli toiseksi viimeisenä. M-Team II ja Rangers ovat edellä pisteen päässä ja HaHy:lla on kaksi pistettä enemmän. Vastus viimeisessä turnauksessa on kova (FLOB ja KD), eikä täysi pistepottikaan välttämättä takaa sarjapaikan säilymistä, mutta periksi ei kuitenkaan anneta.

23.1.2014:  Marsujen pistetili karttui viikonloppuna kahdella pisteellä, mutta sarjataulukossa ollaan edelleen toiseksi viimeisenä. Lohkon tilanne on kuitenkin erittäin tasainen ja monta peliä on vielä jäljellä. Sarjataulukossa kahdeksantena majaileva Rangers on vain pisteen päässä, joten joukkueiden seuraava kohtaaminen lauantaina 1.2. tulee olemaan molemmille erittäin tärkeä peli. 

8.1.2014:  Vuoden viimeisessä turnauksessa taisteltiin makea voitto KD:stä. Pelit jatkuvat lauantaina 18.1. ja silloin lohkonsa toiseksi viimeisenä majaileva marsulauma kohtaa VK-95:n ja M-Team II:n.

4.12.2013: Marsut taistelivat pisteistä Myllypurossa 1.12., tuloksena tappio ja tasapeli. 

21.11.2013: Masalasta saatiin kauden eka voitto, mutta jälkimmäisessä pelissä tuli takkiin. Pelit jatkuvat 1.12., jolloin vastaan asettuvat FLOB ja VK-95.

23.10.2013: Ei lisäpisteitä Kauklahdesta - sekä SB-Pro II että Rangers veivät marsuja lukemin 6-2. Kauden avausvoittoa lähdetään hakemaan Masalasta 9.11.

2.10.2013: Hangon reissulta tarttui mukaan vain yksi piste. Peli oli varsin sekavaa sähellystä, joten seuraavan parin viikona aikana pitäisi hioa kuviot kuntoon. Kausi jatkuu la 19.10. Kauklahdessa, jossa vastustajina ovat SB-Pro II ja Rangers.

27.9.2013: Uusi kausi, vanhat kujeet! Marsut aloittavat II-divarikauden huomenna Hangossa, jossa vastaan asettuvat M-Team II ja Ylhäs. Joukkueen kokoonpano ei ole suuresti muuttunut viime kaudesta, uutena marsuna aloittaa Noora ja vanhoista marsuista Emppu, Jantsu ja Mari palaavat kokoonpanoon. Jani jatkaa edelleen marsulauman luotsaamista kohti uusia koitoksia.