SBS Botnia - Tapma 9.11.2008 (1 - 13)

 

Aika: 9.11.2008 klo 18:00

Paikka: Play Plaza, Ruskeasuo

Sarja: III-divisioona

 

Valmentajamme Jyri oli seuraillut kentän reunalta vastustajien ensimmäistä peliä ja tuumasi heti peliä edeltävän palaverin aluksi, että "en enää ikinä valmenna teitä, jos häviätte tämän pelin". Uhkailu tehosi yllättävän hyvin, sillä tuloksena oli Tapman historian ensimmäinen 12 maalin voitto.

SBS Botnian taktiikka oli useimmille tuttu jo entuudestaan eli tiedossa oli, että heillä on aina yksi tai kaksi maaliahnetta pelaajaa vastustajan kenttäpuoliskolla kärkkymässä. Näin oli tässäkin pelissä, mutta tällä kertaa taktiikka ei purrut (kuin yhden kerran), koska marsut muistivat hyökkäämisen ohella myös puolustaa.

Hyökkäyspeli sujui mainiosti heti alusta lähtien ja Eme toimitti pallon pömpeliin jo reilun minuutin pelin jälkeen. Vastustajan avaukset katkaistiin kerta toisensa jälkeen jo viimeistään keskialueella ja kymmenen minuutin pelin jälkeen tulostaululla komeilivat lukemat 0 - 6. Ensimmäisen erän maalitehtailun jälkeen marsujen peliote vähän kirposi ja vastustajakin tiivisti puolustustaan, joten toisessa erässä nähtiin vain kaksi maalia ja muutama vaarallinen tilanne myös Sonjan vartioimalla maalilla. Heti kolmannen erän aluksi Milla viimeisteli hattutemppunsa ja lukemat olivat 0 - 10. Kaksinumeroisista lukemista riehaantuneina marsut unohtivat hetkeksi puolustamisen ja niinpä vastustaja pääsi karkaamaan läpiajoon ja laukoi pallon varmasti ylämummoon. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan Riitta, Jaana ja Eme toimittivat pallon kukin vielä kertaalleen SBS Botnian maaliin ja peli saatiin päätökseen ajassa 43:26.

Pisterohmuina kunnostautuivat Milla (3+4), Jaana (2+2) ja Eija (2+2). 

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan turnaukseen, joka pelataan 30.11. Myllypurossa. Vastassa ovat tuolloin ÅIF ja lohkon kärkipaikkaa pitävä SB Vantaa II. 

Teksti: #24 

Maalit:

Maali Aika
Maalintekijä
Syöttäjä
Joukkue
0 - 1
1:07
Eeva Eteläinen Eija HeinimäkiTapma
0 - 2
2:49 Jaana Heikkuri
 -
Tapma
0 - 3
5:53 Milla Nappa
Eija Heinimäki
Tapma
0 - 4
8:01 Ilona Sutela
Riitta Heikkuri
Tapma
0 - 5 8:59 Milla Nappa
Jaana Heikkuri
Tapma
0 - 610:01Eeva Hendolin Riitta HeikkuriTapma 
0 - 711:07Eija Heinimäki Milla Nappa Tapma 
0 - 817:53Eija HeinimäkiMilla Nappa Tapma 
0 - 9 27:04
Helga AnderssonEeva EteläinenTapma 
0 - 1030:48Milla NappaJaana HeikkuriTapma 
1 - 10 33:49Kati Puhakka -  SBS Botnia 
1 - 1139:23 Riitta HeikkuriMilla Nappa Tapma 
1 - 1243:03Jaana HeikkuriMilla NappaTapma 
1 - 1343:26Eeva Eteläinen Ilona SutelaTapma 


Jäähyt: -


Kokoonpano:

Numero Pelaaja
Pelipaikka
3
Milla Nappa
Hyökkääjä
9Eeva Hendolin
Puolustaja
12 Eeva Eteläinen
Hyökkääjä
13Ilona Sutela
Hyökkääjä 
15
Sonja Yli-SirniöMaalivahti
19
Riitta Heikkuri
Puolustaja
21Helga Andersson
Hyökkääjä
23
Jaana HeikkuriHyökkääjä
24
Kaija Alaraudanjoki
Puolustaja
32
Eija HeinimäkiHyökkääjä
 Jyri Lammi
Valmentaja