Pauhu - Tapma 18.1.2009 (1 - 2)

 

Aika: 18.1.2009

Paikka: Sipoo Areena, Söderkulla

Sarja: III-divisioona

Parissa edellisessä turnauksessa pelaajia oli aika vähän, mutta nyt marsuja oli paikalla kokonaista 12+1 ja valmentaja. Johtuikohan sitten pitkästä joulutauosta vai mistä, mutta ensimmäisessä pelissä emme olleet ihan terävimmillämme. Peli alkoi kyllä hyvin, sillä jo kolmen minuutin pelin jälkeen Eija siirsi marsut 1-0-johtoon. Sen jälkeen peli menikin aikamoiseksi sähellykseksi ja Pauhu pääsi muutaman kerran vierailemaan vaarallisesti Sonjan vartioimalla maalilla. Tapmalla oli maalipaikkoja ihan kiitettävästi ja ylivoimaakin päästiin kertaalleen kokeilemaan, mutta tuloksetta. Tapmalta vietiin myös päivänselvä rankkari, kun läpiajoon päässeeltä Emeltä riistettiin pallo kyseenalaisin keinoin. Peliä oli jäljellä vajaat kolme minuuttia, kun vastustaja sai hirveän maalinedustahässäkän jälkeen toimitettua pallon Sonjan selän taakse. Tästä emme kuitenkaan lannistuneet, vaan heti maalia seuranneessa vaihdossa Katja tykitti tulisen vedon ylämummoon. Loppuaika pelattiin järkevästi pitäen palloa vastustajan päädyssä ja niinpä saimme kuin saimmekin arvokkaat kaksi pistettä.

Teksti: #24

Maalit:

Maali Aika
Maalintekijä
Syöttäjä
 Joukkue
0 - 1
3:01
Eija Heinimäki
Riitta HeikkuriTapma
1 - 1
42:34
Patricia Thesleff
 -Pauhu
1 - 2
42:48
Katja Savinainen
Sonja Hämäläinen
Tapma

 

Jäähyt:

Aika Rangaistu pelaaja
Rangaistus
Joukkue
9:51
Eeva Hendolin
2 minTapma
20:28
Emmi Achrén2 minPauhu

 

Kokoonpano:

3
Milla Nappa
Hyökkääjä
5
Susanna Ekqvist
Puolustaja
7
Katja Savinainen
Hyökkääjä
9
Eeva Hendolin
Puolustaja
10Mari OinonenHyökkääjä
12
Eeva Eteläinen
Hyökkääjä
15
Sonja Yli-SirniöMaalivahti
16
Sonja Hämäläinen Hyökkääjä
19
Riitta Heikkuri
Puolustaja
21Helga Andersson
Hyökkääjä
23
Jaana Heikkuri
Hyökkääjä
24
Kaija Alaraudanjoki
Puolustaja
32
Eija Heinimäki
Hyökkääjä
 Jyri LammiValmentaja