Kausi 2014-2015

<< Takaisin

Pelaajat

Ottelut

Tilastot

Uutiset

22.4.2015: Hieno kausi päättyi kahteen voittoon. Tapman visiitti kolmosdivariin jäi vain yhden kauden mittaiseksi ja ensi kaudella jatketaan taas II-divisioonassa.

29.3.2015: Kauden toiseksi viimeinen turnaus näytti etukäteen hankalalta, sillä Hankoon lähti lopulta vain 8 kenttäpelaajaa ja Jaana tuurasi Anua maalin suulla. Tämä ei kuitenkaan Tapman menoa hidastanut, vaan ensimmäinen peli päättyi voittoon lukemin 7-0. Sillä varmistettiin nousu takaisin II-divisioonaan. Vaikka kokoonpano kutistui 7 kenttäpelaajaan, toisesta pelistä lähdettiin hakemaan voittoa, jolla varmistettaisiin myös lohkon ykkössija. Voittohan sieltä tulikin lukemin 9-2. Tässä pelissä Emppu heilutti maaliverkkoa peräti 8 kertaa ja teki näin todennäköisesti seurahistoriaa.

14.3.2015: Marsut ryhdistäytyivät Kauklahdessa ja voittivat SSV Ansat lukemin 4-1 ja GrIFK II:n 8-0. Sarjan kärkipaikka on edelleen tiukasti hallussa ja nousuun tarvitaan jäljellä olevista neljästä pelistä yksi piste.

22.2.2015: Vuoden toinen turnaus pelattiin Ruskeasuolla sunnuntaina 15.2. Ensimmäisessä pelissä Tapma voitti lohkokakkosen (Pauhu) lukemin 5-2. Pitkä voittoputki kuitenkin katkesi jälkimmäisessä pelissä, jossa HöySä karvasi marsuilta jalat alta ja voitti ansaitusti 4-1. Tapma on kuitenkin yhä lohkonsa ykkösenä, eroa kakkossijalle nousseeseen HöySään on 4 pistettä ja Pauhuun 5 pistettä.

19.1.2015: SC Tappajamarsu aloitti juhlavuotensa voitokkaasti Espoossa. Sekä Snell's AFC että FLOB III joutuivat taipumaan selkein lukemin. Tehokkaimmat pistenikkarit olivat tällä kertaa Noora (2+3), Eme (4+0) ja Emppu (1+3). Tapma jatkaa lohkon kärjessä ja eroa kakkosena olevaan Pauhuun on 5 pistettä.

14.12.2014: Tapma lähtee joulutauolle lohkonsa kärjessä ilman pistemenetyksiä. Kotihallissa Ruskeasuolla otettiin tänään voitot FC Vegasta (3-0) ja TU:sta (0-6). Anu oli maalin suulla ohittamaton ja ketju, jossa pelasivat Nina E. (3+3), Eme (2+0) ja Noora (1+3) oli liekeissä. Pelit jatkuvat 17.1.2015 Espoossa.

4.12.2014: Voittoputki jatkui Hangossa.
Vain 9 kenttäpelaajan voimin Hankoon matkannut marsulauma voitti molemmat pelinsä selkein lukemin ja jatkaa lohkon kärjessä ilman tappioita. Seuraavat pelit pelataan 14.12. Ruskeasuolla. Tervetuloa kannustamaan Tapma voittoihin!

9.11.2014: Marsut nappasivat kauden toisesta turnauksesta täydet pisteet ja siirtyivät lohkon kärkeen. Emppu iski kahdessa pelissä hienot tehot 4+1. Pelit jatkuvat 22.11. Hangossa.   

11.10.2014: Kausi käynnistyi kahdella voitolla. Aamupelissä marsuilla oli vielä unihiekkaa silmissä ja maalipaikkoja oli tuhlailtavaksi asti, mutta FLOB III kaatui silti lukemin 3-2.
Iltapelissä riittikin sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä kuhmuiltakaan vältytty. Onneksi marsut pitivät päänsä kylmänä ja nappasivat 5-2 -voiton Pauhusta.

5.10.2014: III-divarikausi käynnistyy 11.10. vastuuturnauksella Hakaniemessä.
Marsut saavat vastaansa FLOB III:n ja Pauhun.